Aiemmasta tuttuun tapaan tapahtumamme rakentuu keskiviikkona ja torstaina Kuopion Musiikkikeskuksella järjestettävien monipuolisesti eri lääketieteen osa-alueista rakennettujen luentokokonaisuuksien ja näyttelyn ympärille. Tiistaina tarjolla on nopeimmille ilmoittautujille valittavissa myös erilaisia pienryhmäkoulutuksia.
Tänä vuonna tapahtuman teemaksi haluamme nostaa planetaarisen terveyden, joka tarkoittaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin yhteyttä luontoon ja ympäristömuutoksiin. Aiheeseen pureudutaan erityisesti keskiviikkoiltapäivän “Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää planetaarisesta terveydestä?” luentokokonaisuudessa.
Tapahtuma käynnistyy juhlavasti tiistaina avajaisten merkeissä. Rentoutumaan ja virkistäytymään pääsemme kollegoiden seurassa keskiviikon iltajuhlassa, jossa meille esiintyy kuopiolaislähtöinen Jenni Vartiainen.
Nähdään Kuopiossa syyskuussa!
Sami Hyvönen
Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja